Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkalla. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Brunssilla Kööpenhaminassa

Kävimme viimeviikolla pikavisiitillä Kööpenhaminassa ja miniloman teemana oli ehdottomasti ruoka. Muuta emme juuri tehneetkään kun söimme ja joimme hyvin. Hotelliimme ei sisältynyt aamiaista joten päädyimme joka aamu brunssille johonkin paikalliseen kahvilaan. Voin suositella lämpimästi, lähes kaikki tarjosivat aamiaista ja annokset olivat muuten kalliissa kaupungissa ehdottomasti hintansa väärti.


Ensimmäistä aamiaista ei ehkä ihan voi laskea brunssiksi. Aikainen aamulentomme toi meidät Kööpenhaminaan kahdeksaksi helatorstaiaamuna ja muutenkin hitaasti heräävä kaupunki oli täysin autio. Kaupat ja kahvilat olivat kiinni ja ristin sielua ei näkynyt missään. Jätimme laukut hotellille ja paikansimme ainoan auki olevan kahvilan hotellin lähistöllä. Aamiaispakettiin kuului sämpylä juustolla ja viineri. Erittäin tanskalaista. :) Aamiaisesta sai juuri sopivasti puhtia koko kaupungin nähtävyyksien läpikävelemiseen aamupäivän aikana.


Perjantaiaamuna tilanne oli jo hieman valoisampi. Kaikki kaupat ja kahvilat olivat taas auki jo aamusta, joten valinnanvaraa oli edellistä päivää enemmän. Pieneltä sisäpihalta keskustan kävelykaduilta löytyi mainio terassi, jonka brunssiin kuului ihanaa tuoretta leipää, croissantteja ja hedelmiä.


Brunsseista kuitenkin ehdottoman voiton vei lauantaiaamuinen. Olimme jo torstaina bonganneet miellyttävän näköisen kahvilan, jota päätimme kokeilla. Kun sain ruokalistan käteeni, tiesin osuneeni oikeaan paikkaan. Brunssiin kuului kaikkea mitä brunssilta voi toivoa ja valinanvaraa oli runsaasti. Hintaan kuului perustarpeiden (leivät, leikkeleet, juustot, savukalamousse, hedelmät, you name it...) lisäksi munakokkeli pekonilla, pannukakut tai mysli jugurtilla (ahneuksissani tilasin munakokkelin JA pannukakut...).


Tämän lisäksi tuli vapaavalintainen erikoiskahvi, tuorepuristettu appelsiinimehu tai marjasmoothie ja kaiken päälle vielä päivän kakku, joka kyseisenä lauantaina oli taivaallinen suklaakakku. Söin brunssia varmaan tunnin, mutta se oli mielettömän ähkyn arvoista. Joskus iteänikin huolettaa, miten innoissaan voi ihminen olla ruoasta ja syömisestä.  Kovin paljon näköjään.


Köpiksen brunsseista suurin osa näytti toimivan lautasperiaatteella, buffetlinjastoa en nähnyt missään. Toisaalta hyvä, sillä lautaselta tarjoiltuna tulee syötyä niitäkin juttuja joita ei ehkä buffetista ottaisi ja toisaalta ruoka kuitenkin ennemmin tai myöhemmin loppuu, useimmiten jopa ennen ähkyn iskemistä.

Mitenkäs te, kumpi saa suurempaa suosiota; buffet brunssit vai lautaselta tarjoillut? Otan myös kovin mielelläni vastaan vinkkejä erinomaisista brunssipaikoista Helsingissä ja sen lähiympäristössä. Tavoitteena on kesällä pöyräillä niin monelle brunssille kuin mahdollista.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Irlanti: Kinsale

Itse häät Irlannin matkallamme olivat pienessä, Kinsale nimisessä kaupungissa. Paikka oli sellainen, jonne ei kuuna päivänä olisi tullut lähdettyä ilman varsinaista syytä, mutta olen ikionnellinen että tuli käytyä. Emme oikeastaan tienneet paikasta muuta, kuin että se on pieni rannikkokaupunki Irlannin etelärannikolla. Ajomatka kulki sisämaata ja saavuimme rannikolle vasta kun tulimme itse kaupunkiin. Kylä oli aivan ihana! Oli mieletöntä astua autosta ja päästä hengittämään ihanaa suolantuoksuista meri-ilmaa. Hotellimme oli kaupungin laidalla upealla merinäköalalla. Ihminen ei voi olla kuin onnellinen kun aamulla ensimmäiseksi näkee merta ja mastoja.

 Häähumulta jäävän ylimääräisen ajan käytimme kaupungissa kiertelyyn. Kaupunki oli täynnä pieniä majataloja ja pubeja ja kaikki oli maalattu ihaniin sateenkaariväreihin. 



 Ihania olivat myös vanhat Guinness-mainokset ja -kyltit joita kaupunki oli täynnä. Aika tuntui pysähtyneen täysin kaupungissa.






 Irlanti on maana niin pieni, että paikasta toiseen liikkuminen autolla oli todella helppoa ja nopeaa. Suosittelen lämpimästi kaikille sinne suuntaaville vierailemista pienissä kylissä ja kaupungeissa, varsinkin rannikoilla. Maisemat ovat henkeäsalpaavia.
 

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Irlanti: Dublin

Olimme tosiaan muutama viikko sitten Irlannissa ystäviemme häissä. Lensimme keskiviikkona Dubliniin, jossa vietimme yön ja sen jälkeen vuokrasimme auton ja ajoimme etelärannikolle Kinsaleen, missä itse häät olivat. Dublin oli mieletön, sääli vain että aika ei riittänyt kaiken näkemiseen. Keskiviikkona kuljeskelimme päivän ympäriinsä ihaillen vanhoja rakennuksia ja söimme hyvin.







Aamulla ennen lähtöä kiertelimme vielä kaupungissa. Päivä oli todella kaunis ja keväinen. Oli mieletöntä koko talven lumessa kahlaamisen jälkeen kävellä puhtailla kaduilla ja haistella kukkia puistossa. En malta odottaa että loput lumet lähtevät täältäkin.

 



Haluan ehdottomasti joskus palata kaupunkiin, hieman paremmalla ajalla tosin. Nähtävää jäi vielä paljon.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Karkkibuffet

Ystävien häissä Irlannissa muutama viikko sitten oli maailman makein buffet, nimittäin -karkki sellainen. Edesvastuutonta sokerihumalan lietsomista, mutta aivan ihana idea. Kuvat saavat puhua puolestaan. 

  




Raidalliset pussit sai täyttää valitsemillaan herkuilla ja mikä parasta, henkilökunta täytti kulhoja jatkuvasti. Lopulta aikuiset taisivat olla buffetista jopa lapsia enemmän innoissaan, varsinkin kun kaikki karkit oli valittu retrohengessä. Illan mittaan ehdottomasti suurimmaksi hitiksi muodostuivat karkkirannekellot. Iän karttuminen ei onneksi poista tiettyjen asioiden viehätystä, saatika takaa kypsyyttä.


Söpöysakseli jatkui kattauksessa; kahvikupit olivat niin ihanat että olisi tehnyt mieli kähveltää ne mukaan.


Tarvitsen kotiin ehkä jotain vastaavaa, nähtävästi tarvitsee koluta kesällä kirpputoreja. Kesäiset iltapäiväkahvit kuistilla varmasti maistuisivat kahta paremmalta söpöistä kupeista asetteineen. Kylkeen kuppikakkuja ja kahvikeksejä.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Kasarikiharrin

En jaksanut pakata Englantiin mukaan suoristusrautaa, ajattelin että se vie vain turhaa tilaa laukussa. Kuitenkin uudenvuodenaattona halusin tehdä hiuksille jotain. Löysin poikaystäväni siskon vanhan huoneen kaapista mahtavan kihartimen jolla sai aikaiseksi vaikka millaista kiharaa. Laatikko oli suosikkini, siis katsokaa nyt noita hiusmalleja!



Normaalisti teen kiharat ghd:lla ja aikaa siihen menee noin 10 minuuttia. Tuli kyllä ikävä sitä kun kiharsin hiuksiani yli puoli tuntia. En kuitenkaan voinut lopettaa kesken, kiharat vain toisella puolella päätä eivät olleet kovin edustavat. Kaiken nyhertämisen jälkeen lopputulos oli kuitenkin ihan siedettävä.




sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Those christmas lights light up the street

Jouluinen Lontoo oli kaunis, vaikka lunta ei ollutkaan. Kuten aiemmin jo mainitsin, ostoskassit veivät kädet joten kuvia ei tällä kertaa kertynyt tämän enempää.