keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Irlanti: Kinsale

Itse häät Irlannin matkallamme olivat pienessä, Kinsale nimisessä kaupungissa. Paikka oli sellainen, jonne ei kuuna päivänä olisi tullut lähdettyä ilman varsinaista syytä, mutta olen ikionnellinen että tuli käytyä. Emme oikeastaan tienneet paikasta muuta, kuin että se on pieni rannikkokaupunki Irlannin etelärannikolla. Ajomatka kulki sisämaata ja saavuimme rannikolle vasta kun tulimme itse kaupunkiin. Kylä oli aivan ihana! Oli mieletöntä astua autosta ja päästä hengittämään ihanaa suolantuoksuista meri-ilmaa. Hotellimme oli kaupungin laidalla upealla merinäköalalla. Ihminen ei voi olla kuin onnellinen kun aamulla ensimmäiseksi näkee merta ja mastoja.

 Häähumulta jäävän ylimääräisen ajan käytimme kaupungissa kiertelyyn. Kaupunki oli täynnä pieniä majataloja ja pubeja ja kaikki oli maalattu ihaniin sateenkaariväreihin. 



 Ihania olivat myös vanhat Guinness-mainokset ja -kyltit joita kaupunki oli täynnä. Aika tuntui pysähtyneen täysin kaupungissa.






 Irlanti on maana niin pieni, että paikasta toiseen liikkuminen autolla oli todella helppoa ja nopeaa. Suosittelen lämpimästi kaikille sinne suuntaaville vierailemista pienissä kylissä ja kaupungeissa, varsinkin rannikoilla. Maisemat ovat henkeäsalpaavia.
 

2 kommenttia:

  1. Pläts! Nakattiin sua palkinnolla ;)
    http://teinihanitte.blogspot.com/2012/04/palkintoja-palkintoja-kaikkialla.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos Julai. Palaan tähän piakkoin. :)

    VastaaPoista