keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Kamerahuolia

Mun suuri suunnitelma tätä blogia aloitellessani oli, että vähänkö kivaa, tän myötä opin käyttämään myös kameraa. No, toivoa olisi jos muistaisin joskus ottaa sen mukaan töihin, jossa luulen saavani päivänvalon kannalta parhaat kuvat. Aamulla kotona aika ei riitä mitenkään ja taas töistä tullessa oon kiskaissut kotivaatteet päälle ennen kuin muistan ottaa kuvat. Esittele siinä sitten päivän asuja! Tai jos vaan kertoisin että tänään mulla oli päällä h&m:n musta trikoomekko, lilat sukkikset, mustat biker buutsit ja läjä hopeakoruja kaulassa. Voitte varmaan kuvitella :) Ok, myönnetää että mun on otettava kamera käyttöön.

Osamotiivina tämän blogin pitämisessähän mulla on myös haastaa itseni käyttämään kaikkia niitä kaappiin hamstrattuja vaatteita ja samalla myös ymmärtämään, mistä en oikeasti tykkääkään kovin paljon ja mistä voisin luopua. Totuus on nimittäin se, että mulla ei enää vaatteet mahdu kaappiin. Ja kuten arvata saattaa, käytän noin kymmentä prosenttia sieltä löytyvistä vaatteista. En kuitenkaan vaan jotenkin osaa luopua turhasta, ainakaan ihan helpolla. Aina takaraivossa on se ”no kyllä mä tätä vielä joskus pidän” -ajatus. Totuus kuitenkin useimpien kohdalla on, että en pidä.

No, mutta takaisin pääpointtiin, eli siihen kameraongelmaan. Pitää varmaan laittaa post it -lappu oveen jotta muistan tulevaisuudessa. (Koska täysin mahdoton ajatus olisi tietenkin nyt hakea se kamera ja laittaa valmiiksi laukkuun.) Toisaalta huomenna taas on niin kylmä päivä tulossa, että päälle päätyy mitä varmimmin farkut ja joku neule, missä ei ole taas mitään nähtävää.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Pancake day!

(kuva lainattu)

Eli laskiaistiistai englantilaisittain. Siellä ei tunneta laskiaispullia, vaan syödään lettuja sitruunamehulla ja sokerilla laskiaisena. Mä huijasin eilen ja nautin molemmista, niin suomalaisesta kuin englantilaisestakin versioista. Söin nimittäin jo töissä laskiaispullia ja sitten paistettiin poikaystävän kanssa lettuja iltaruoaksi (huomatkaa mun terveellinen ruokavalio…). Söin kyllä itse ne letut ihan perinteiseen tapaan hillolla ja kermavaahdolla, en ole vielä ihan varma mun suhtautumisesta siihen sitruunamehuvaihtoehtoon. Periaatteessa ne on ihan hyviä, mutta jotenkin tuntuu ettei niissä ole ollenkaan täytettä! Eli ilta meni mukavissa mässäilyn merkeissä, eikä suinkaan kouluhommien parissa kuten oli tarkoitus. Ironista kyllä, mulla on koulustakin tehtävänä kirjoittaa yks blogikirjoitus, mutta kummasti tää vaan nappasi enemmän kuin se.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Ensimmäistä kehiin

Jostain se on aloitettava. Ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Bloggaaminen on pyörinyt päässä jo reilun vuoden, mutta blogin perustaminen on aina jäänyt koulun, töiden, tms. vuoksi. Nyt kuitenkin koen, että se voisi tarjota oikeastaan melko mukavaa vastapainoa edellä mainituille, joten tässä sitä ollaan.

Mitäköhän sitä sitten pitäisi itsestään kertoa? Olen 25-vuotias helsinkiläinen opiskelija. Siinä ehkä näin alkuun olennaisin. Luulen että tämän blogin myötä opitte tuntemaan mua paremmin kuin jos nyt yrittäisin vääntää tähän listaa lemppariasioistani.

Miksi sitten aloitan blogin? Kuten jo edellä mainittu, uskon että se voisi olla mukavaa vaihtelua kouluhommiin ja töihin. Eiköhän tätä kautta pääse toteuttamaan itseään vähän tavallisesta poikkeavalla tavalla. Millainen blogi tästä sitten tulee? No, se varmaan selviää ajan kanssa, mutta jos jotain on määriteltävä, niin eiköhän se ole ns. muoti/tyyli/lifestyle -blogi. En kuitenkaan ole kovin hulluna noihin määritelmiin ja tulenkin varmaan aika pitkälle kirjoittelemaan siitä, mikä kiinnostaa ja mitä päähän pälkähtää. Pääosissa varmaankin tulee olemaan muoti, sisustus ja ruoka. Olen varsinkin jälkimmäisen suuri fani:) Mutta ei määritellä liikaa, vaan annetaan ajan näyttää millaiseksi blogi muovautuu.

Tästä se nyt alkaa, tervetuloa mukaan!