perjantai 22. huhtikuuta 2011

Huono vitsi

Kirjoittelin jokin aika sitten siitä, miten Tigin Rockaholic kuivashampoo oli päässyt minullakin tyhjenemään itsestään yhden käyttökerran jälkeen. Sain maahantuojalta hyvitykseksi uuden. Ehdin jo kuvittelemaan, että ongelmat pullon kanssa oli saatu korjattua, tuote oli toiminut moitteettomasti jo hyvän aikaa. Tällä kertaa ehdinkin käyttämään pullosta noin puolet ennen kuin se TAAS tyhjeni itsestään! Ei naurata, ei sitten tippaakaan... Seuraavaan kauppalistaan täytyy muistaa kirjoittaa Klipoteket.

Palailen linjoille kunnolla muutaman viikon kuluttua, gradun kirjoitus vie tällä hetkellä kaiken valveillaolojan. Lopullinen palautus häämöttää heti vapun jälkeen ja sitten alkaakin elämä. :)

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Se on täällä!

Nimittäin kevät. Ulkona tuoksuu ja näyttää niin keväältä, että muuta ei tahtoisi tehdä kuin lähteä tuntien pituiselle kävelylenkille. Ainoa este haaveen toteuttamiselle on gradu, jonka deadline lähestyy pelottavaa vauhtia. Keväästä nauttiminen ulkona taitaa mennä siis toukokuulle.



Onneksi kevään voi tuoda myös sisälle. Keltaiset tulppaanit maljakossa piristävät joka kerta kun niitä vähän vilkaisee.