Nelliina kirjoitteli ennen kesää elämänsä kengistä, ja sen innoittamana oli aivan pakko miettiä omiani. Jostain syystä teksti oli kuitenkin jäänyt roikkumaan luonnokseksi. Mutta tässä se nyt on.
Kuten niin monet muutkin naiset, itsekin rakastan kenkiä! Omistan (poikaystävän mielestä) aivan liian monta paria. (Oikeasti en kuitenkaan tarpeeksi montaa.) Ironia tulee kuitenkin vastaan siinä, että käytän säännöllisesti noin kolmea paria. Ongelman muodostaa se etten asu keskustassa ja matkalla sinne joudun ensin rämpimään kohtalaisen matkan junalle, joten liian helposti jalkaan osuu mukavat kengät ihanien sijaan. Ja oikeastaan kyse ei ole edes mukavuudenhalusta, vaan lähinnä siitä mitä pahat soratiet ja nurmikot tekevät koroille! Jos voisin valita, korkokenkäni liikuskelisivat vain sisätiloissa:) Tällä hetkellä myös jäiset kadut ovat haasteellisia, sillä ajattelin pysyä tämän talven pystyssä.
Suuressa kenkärakkaudessani olen vuosien varrella myös päätynyt ostamaan kenkiä, jotka ovat olleet väärää kokoa, mutta ah niin ihania. Tietenkin olen jonkin ajan päästä joutunut toteamaan, että kengät ovat mahdottomat jalassa. Tästä olen kuitenkin vuosien varrella ottanut onneksi opikseni ja virheitä sattuu enää harvoin.
Myös totaalisen epäkäytännöllisiä pareja on tullut vuosien varrella haalittua. Yksi kaikkein älyttömimmistä lempipareistani on mahtava puinen kiilakorkopari iloisen keltaisilla silkkinauhoilla, jotka sidotaan nilkan ympärille. Liukkaat silkkinauhat eivät kuitenkaan mitenkään auta kenkiä pysymään jalassa. Ja ne eivät pysykään. Mutta niitä voi aina ihailla ja silitellä.
Lempimerkkejäni taitaa olla Vagabond, jonka kengät sopivat jalkaani lestiltään aina lähes poikkeuksetta. Useampi pari on tullut kulutettua täysin puhki, ja luopuminen on ollut aina tuskaa. Missyja olen säästellyt niin kovin, etten edes uskalla käyttää niitä aina kun haluaisin (tiedän, ei mitään järkeä). Kiilapohjan nahka on niin herkkää ja kärsii epätasaisesta kävelyalustasta, kuten hiekkatiestä. Toisaalta kaapissa niistä on hankala nauttia.
Mutta palataan niihin pysäyttäviin kenkähetkiin ja parhaisiin kenkämuistoihin, ennen kuin kadotan koko jutun punaisen langan.
1. Ensimmäinen oli kaiketi alkusysäys suurelle kenkärakkaudelleni. Ennen sitä en edes omistanut järjetöntä määrää kenkiä, kunhan nyt muutamat peruskengät. Kenkien ostaminen oli valitettavan usein käytännön sanelemaa ja hieman rasittavaa. Kaikki kuitenkin muuttui tuona tammikuun perjantaina kohta kuusi vuotta sitten. Olin Sveitsissä viimeistä päivää viikon reissusta ja loputtoman ihastunut poikaan jonka olin matkalla tavannut. Haikeissa tunnelmissa kiertelimme kaupungin katuja varmana siitä että tuskin enää tapaisimme. Erään kenkäkaupan ikkunassa istui suloinen pari kenkiä, joita halusin ehdottomasti päästä kokeilemaan! Olin varma että ne maksaisivat maltaita, enkä voinut uskoa tuuriani kun tutkailin 25 euron hintalappua. Laitoin saman tien kengät jalkaan ja tepastelin ympäri kauppaa typerä virne naamallani. Poika mukanani käski ostaa kengät sillä häntä huvitti nähdä miten ilmeisen rakastunut olin niihin. En tiedä onko muisto kyseisestä hetkestä niin voimakas pojasta vai kengistä johtuen, mutta ehdottomasti yksi pysäyttävistä kenkähetkistä. Nykyään itse kengät ovat vähemmällä käytöllä, mutta muisto hymyilyttää vieläkin. Lisäksi kyseisestä parista alkaen kenkäkokoelma alkoi kasvaa hurjaa vauhtia.
2. Lapsena omistin vaaleanpunaiset mokkasiinit, joiden pohjassa oli palapelikuvio. Olin ehkä kahdeksan. Ne olivat niin hienot ja aivan ihanat jalassa. Käytin ne aivan puhki ja meni lähes vuosi ennen kuin annoin äitini heittää pois kengät, joista oli tuskin mitään jäljellä. Hetki oli traaginen ja olin varma, etten enää ikinä tule omistamaan yhtä ihania kenkiä.
3. Ensimmäiset korkoni olivat Sketchersin "lenkkarikorot". Periaatteessa siis Sketchersin lenkkarit, mutta pienellä korolla. Tunsin itseni todella cooliksi niissä. Olin kai 12 omistaessani kyseiset kengät. Jännä juttu on se, että muistan kyllä niiden ostohetken, sen miltä myymälässä näytti ja sen että käytin niitä aikanaan jatkuvasti, mutta minulla ei ole pienintäkään hajua siitä, mitä niille sittemmin tapahtui…
4. Viimeisin hetki on keväältä 2009 New Yorkista. Viikko oli kulunut lähinnä shoppailun merkeissä, mutta kenkäpuolella käteen oli jäänyt ainoastaan kahdet Converset ja yhdet perus Uggsit. Mukavaa ja käytännöllistä, mutta ei kovin sykähdyttävää. Viimeisen päivän aamuna ennen lennolle lähtöä tein kuitenkin kohtalokkaan virheen ja ajattelin, että jos nyt ihan vain käyn katsomassa unelmakenkiäni S.A.K.S:illa, kun kerran New Yorkissa ollaan. Nousin poikaystäväni kanssa ylimpään kerrokseen jossa kaikki luksuskengät asuivat. Silmissäni kuitenkin kiiltelivät vain yhdet, mustat perus Louboutinit! Ihan piruuttani päätin sovittaa kenkiä ja sillä hetkellä kun laitoin ne jalkaani, tiesin että se oli menoa. Kengät olivat täydelliset ja olin haaveillut niistä jo hyvän aikaa. Kuulin luottokorttini kyllä itkevän lompakossani, mutta mitään ei enää ollut tehtävissä. Ainoa pelastus olisi ollut jos poikaystäväni olisi raahannut minut osastolta, mutta ei! Hän käski minun karmivasta hinnasta huolimatta hankkia ne. Hän nimittäin näki miten ilmeisen rakastunut olin kenkiin. Eipä tiennyt vuosia sitten Sveitsissä mihin soppaan lusikkansa pisti :) Nykyisin käymme jatkuvaa väittelyä siitä, että kenkäni vievät liikaa tilaa (Mikä ei muuten todellakaan ole totta ja vaikka olisikin, niin naisella on oikeus kenkiinsä.)
Louboutinit ovat muuten aivan uskomattoman hyvät jalassa. Sääli vaan että näin talviaikaan nekin joutuvat lähinnä lymyämään kaapissa.
